Lyhytaikainen huolenpitomme helpottaa perheiden arkea myös korona-aikana
Elina Leinonen
Tarjoamme mahdollisuuksien mukaan perhelomitusta, perhehoitoa ja ryhmälomituksia vanhempien ja omaishoitajien jaksamisen tueksi. Palvelumme jatkuvat edelleen keskeytyksettä myös korona-aikana.
Monet lyhytaikaisen huolenpitomme asiakkaat kuuluvat infektiotautien riskiryhmään. Seuraamme tarkoin viranomaisten antamia ohjeita ja noudatamme niitä.
Pidämme erityistä huolta toimintaan osallistuvien ja henkilökuntamme hyvinvoinnista. Koronapandemian aiheuttamien varotoimenpiteiden vuoksi teemme tarvittavia rajoituksia toimintaamme.
- Emme toteuta palvelua, mikäli asiakas tai hänen kanssaan samassa taloudessa asuva on sairaana.
- Keskeytämme palvelun, jos asiakas, samassa taloudessa asuva tai työntekijämme sairastuu palvelun aikana.
- Työntekijämme noudattavat yleisiä ohjeita, eivätkä tule työhön sairaana.
- Ulkomaan matkalta tulleet työntekijämme ovat kaksi viikkoa poissa asiakastyöstä.
- Meille tulee ilmoittaa, jos perheessä on koronaan liittyviä oireita palvelun päättymisen jälkeen.
Tiedotamme palvelun mahdollisista muutoksista kotisivuillamme ja sähköpostitse.
Perhelomitus
Järjestämme perhelomitusta alueellisen tartuntatilanteen ja viranomaisten ohjeiden mukaan. Yksilöllinen arviointi tarvitaan, jos asiakasperheillä tai työntekijöillä on koronaan viittaavia oireita. Perhelomitusta ei voida toteuttaa perheessä, jossa jollain perheenjäsenellä on oireita tai hänet on määrätty karanteeniin. Perhelomittajan sairastuessa tai joutuessa karanteeniin, yritämme mahdollisuuksien mukaan järjestää sijaisen.
Lyhytaikainen perhehoito
Lyhytaikainen perhehoitomme jatkuu. Yksilöllinen arviointi tarvitaan, jos asiakasperheillä tai perhehoitajan kotona on koronaan viittaavia oireita.
Ryhmälomitus
Toteutamme ryhmälomituksia kuntien linjausten mukaan. Mikäli ryhmälomitus perutaan, olemme asiakkaisiimme yhteydessä ensisijaisesti sähköpostitse. Noudatamme viranomaisten ohjeita myös ryhmien koosta. Yksilöllinen arviointi tarvitaan, jos asiakasperheillä tai työntekijöillä on koronaan viittaavia oireita.
Lisätietoja antaa
