Siirry sisältöön

Leirityöntekijöitä talvileirille (Uusimaa)

Tule mukaan luomaan unohtumattomia muistoja talvileirille Mäntsälään!

Haemme nyt talven 2022 teemaleirille leiriohjaajia ja avustajia Mäntsälään Uudellemaalle. Talvileiri järjestetään Leiriniemen leirikeskuksessa 28.2-4.3.2022

Leiriohjaajana tai -avustajana huolehdit tiimisi jäsenenä leiriläisistä, joilla on tuen tarpeita kehitysvamman tai muun syyn vuoksi. Omalla työlläsi teet mahdolliseksi sen, että leiri on osallistujien talven kohokohta. Saat olla mukana ohjelman ideoinnissa.

Tarjoamme vuorotyötä maanantaista perjantaihin kestävällä leirillä. Työvuorojen pituudet ovat joustavasti 8-12 tuntia, ja niiden välissä on palauttavat vapaat. Työmuotona leirityö on kokonaisvaltaista ja palkitsevaa. Palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.

Toivomme, että sinulla on lähihoitajan tutkinto, olet alan opiskelija tai sinulla on vastaavat taidot. Kokemus leirityöstä ja kohderyhmän tuntemus ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Halu oppia uutta ja innostus kantavat myös pitkälle. Tukenasi on kannustava työyhteisö.

Tehtävänimikkeet eri tehtäviin ovat vastaava ohjaaja, teemaohjaaja, ohjaaja, yöajan työntekijä, avustaja ja leiriapulainen. Mainitse hakemuksessa, mitä tehtävää haet.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen yhteiskunnallinen toimija, jonka tavoitteena on asiakkaiden hyvä elämä. Toimimme valtakunnallisesti palveluiden kehittäjänä ja tuottajana sekä asuntojen rakennuttajana ja hankkijana.

Katso esittely teemaleireistä

Hae mukaan 31.1. mennessä

Lähetä hakemuksesi ja CV 31.1.2022 mennessä osoitteeseen: paivi.kemppainen-aro@kvps.fi tai helena.markus@kvps.fi

Lisätietoja antaa

Päivi Kemppainen-Aro

suunnittelija
puh. 040 1447 836

Helena Markus

ryhmäpalveluiden johtaja
puh. 040 6317 876
Tampere