Siirry sisältöön

Lapsuus kuuluu kaikille

Lapsen oikeus tulevaisuuteen luodaan jo pienenä. Katri Hänninen kertoo, miten meillä KVPS-konsernissa edistetään lapsen oikeuksia.

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus. Lapsen elämässä eri tavoin mukana olevalla aikuisella tämä velvollisuus merkitsee eri asioita. Lapsen oikeudet eivät toteudu ainoastaan vanhempien tekoina – perheet tarvitsevat myös yhteiskunnan tukea.

Lapsen oikeus tulevaisuuteen luodaan jo pienenä, pienin askelin. Usko tulevaan ja kyky unelmoida rakentuu kokemusten kautta. Lapsen osallisuus ei toteudu itsestään. Osallisuutta on tuettava ja sille on annettava mahdollisuus.

Lapsen osallisuutta tuetaan vahvistamalla vanhempien osallisuutta ja voimavaroja. Osalle perheistä tuki ja palvelut ovat välttämättömiä, jotta arjesta tulee sujuvaa.

Jotta arki olisi sujuvaa, palvelujen tulisi olla oikea-aikaisia ja niiden pitäisi vastata perheiden todellisiin tarpeisiin. Osallisuuden kokemus vahvistaa uskoa tulevaan.

Viime vuosina KVPS-konsernissa, eli meillä Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä ja KVPS Tukena Oy:ssä olemme kasvattaneet osaamistamme lasten osallisuuden tukemisesta. Olemme sitoutuneet kehittämään lasten palveluja sekä keinoja perheiden tukemiseksi. Uusien keinojen löytäminen on vaatinut pysähtymistä ja yhteiskehittämistä, rohkeaa kokeilemista ja palvelujen räätälöintiä. Näillä keinoilla syntyy yksilöllisiä palveluja perheiden tarpeisiin.

Vammainen lapsi on ensisijaisesti lapsi, tuen tarpeista huolimatta. Vahvinkaan tuen tarve ei saisi estää lapsuuden toteutumista. Lapsuudesta nauttimisen kuuluisi olla koko perheen oikeus.

Hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa kaikille!


Kirjoittaja Katri Hänninen toimii kehittämispäällikkönä kehittämistoiminnassamme. Katrin vastuulla on mm. osallisuus-teeman edistäminen kehittämishankkeiden kautta. Kuva: Matti Sampela

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.