Siirry sisältöön

Läheiset ovat aina tervetulleita Pappilanpuistoon

Elina Leinonen

Tero ja Keijo Linjalla on lämmin ja läheinen suhde. Takana on pitkä yhteinen taival. Tero asuu Tukena Pappilanpuistossa ja käy päivätoiminnassa Tukena Weturissa. Keijo on tyytyväinen henkilöstön tapaan kohdata asukkaat ja heidän läheisensä.

Tero elää omannäköistään arkea

Tamperelainen Tero Linja muutti Tukena Pappilanpuistoon kymmenen vuotta sitten ensimmäisten asukkaiden joukossa. Aluksi omaa kotiin muuttaminen jännitti, mutta muuttovalmennus ja monet lapsuudesta saakka tutut muuttajat helpottivat sopeutumista.

Pikkuhiljaa olen kotiutunut.
Pappilanpuistossa on hyvä ja helppo asua.

Tero Linja kertoo.

”Omassa kodissa parasta on sähkökitaran soittaminen. Kuuntelen myös musiikkia ja katselen elokuvia. Eniten tykkään Eppu Normaalista ja Pate Mustajärvestä”, Manserockin ystäväksi tunnustautuva Tero jatkaa.

Tero viihtyy yhtä lailla itsekseen omassa kodissaan kuin yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Pappilanpuistossa eletään Teron mukaan aktiivista arkea: käydään kaupungilla, diskossa ja festareillakin.

Toinen tärkeä kiintopiste Teron elämässä on Tukena Weturi, jossa hän käy päivätoiminnassa neljänä päivänä viikossa. Tero kertoo, että siellä askarrellaan, tehdään taidetta ja keskustellaan. Perjantai on viikon paras päivä, koska silloin juodaan ekstrakahvit!

Henkilöstö ja läheiset
tekevät hyvää yhteistyötä

Teron isä Keijo Linja on arjessa monin tavoin poikansa apuna ja tukena. Hän käy kylässä Teron luona sekä vie poikaa vieraisille lapsuudenkotiin, mökille ja sukulaisten luokse. Puhelimessa isä ja poika puhuvat päivittäin.

”Pappilanpuistossa vieraillessani tunnen läheisenä itseni aina tervetulleeksi. Kodista välittyy hyvä yhteishenki ja kotoinen, välitön tunnelma”, Keijo Linja kiittää.

Minulla on tunne, että läheiseni kohdataan ihmisenä.
Häntä kohdellaan hyvin ja hänen tarpeistaan huolehditaan.

Keijo Linja toteaa.

Pappilanpuisto ja Weturi saavat Keijolta kiitoksen luottamuksellisesta läheisyhteistyöstä. Säännöllinen yhteydenpito ja avoin viestintä takaavat, että läheiset ovat tapahtumien tasalla ja mukana yksikön elämässä.

”Mielestäni merkittävin yhteistyömuoto on Pappilanpuistossa toimiva yhteistyöryhmä”, Keijo Linja pohtii. Yhteistyöryhmään kuuluu hänen lisäkseen toinen läheisten edustaja sekä henkilöstön edustajat ja johtajat Pappilanpuistosta ja Weturista.

”Kokoonnumme kaksi kertaa vuodessa ja päivitämme kodin ajankohtaisia ja tulevia asioita. Lisäksi läheiset tapaavat toisiaan omissa kokoontumisissaan.”

Valokuvat: Elina Leinonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.