Kun palveluverkosto ei toimi – perheiden kokemuksia
Edellisessä blogissani kerroin syitä siihen, miksi perheet tippuvat palveluverkostosta. Tällä kertaa pureudun enemmän perheiden kokemuksiin. Unelmani olisi, että perhe saisi ensimmäisen yhteydenoton jälkeen rinnalleen työntekijän, joka voisi ottaa perheen asiat omakseen ja pohtia yhdessä juuri tälle perheelle sopivia palveluita.
Perheen lähtiessä hakemaan itselleen palvelua tai tukea tilanteeseensa, on jouduttu ylittämään tietynlainen kynnys. On pitänyt myöntää itselle, että tilanteessa ei pärjätä enää yksin vaan tarvitaan yhteiskunnan apua. Osalle perheistä tuo kynnys on helppo ylittää, mutta osalle kynnys voi olla aivan järjettömän korkea. Tällöin tukea voidaan hakea ihan viime tipassa. Tilanne pitkittyä vuosiksi, jos ensimmäinen kontakti ei ole onnistunut tai perhe ei löydä tahoa, mistä voisi saada apua.
Perheiden kokemukset palveluverkosta ovat vyyhtiytyneet monesti lähinnä turhautumiseksi ja väsyneisyydeksi. Perheestä ja sen tarpeista kertynyt tieto ei ole kaikkien asiaankuuluvien työntekijöiden käytettävissä, jolloin perheen tarina on kerrottava aina uudelleen ja uudelleen.
Perheen ja lapsen tarina on jaksettava kertoa aina uudestaan, koska muuten asiat eivät etene.
Eräs vanhempi Edelläkävijät-selvityksessä
On muistettava, että perheet eivät voi olla palveluverkoston asiantuntijoita ja soteosaajia. Tähän on kuitenkin monen perheen kohdalla ajauduttu; perheet joutuvat itse ottamaan selvää heille kuuluvista palveluista. Vanhempien tärkein tehtävä pitäisi olla huolehtia lapsien hyvinvoinnista ja arjen toimivuudesta. On selvää, että perhe on oman itsensä asiantuntija, mutta palveluissa perheen asiantuntijuus tarvitsee kumppanikseen ammattiin kuuluvan asiantuntijuuden ja osaamisen.
Yhteydenotot palveluihin ja sovitut neuvottelut joudutaan monesti hoitamaan virka-aikana, joka monelle vanhemmalle tarkoittaa joustoa omista töistä. Vanhempi joutuu ottamaan palkatonta tai käyttämään lomapäiviä lapsen asioiden hoitamiseen. Tämä voi tarkoittaa perheelle tulojen vähentymistä, mikä lisää entisestään stressiä.
Lähtökohtaisesti yhteiskuntamme laittaa vanhemmat haastavaan asemaan. Jos palveluista on joutunut taistelemaan vuosikymmeniä, on vanhempien vaikea löytää uudenlaista lähestymistapaa niissäkin tapauksissa, joissa palvelut toimivat hyvin. Tällöin työntekijöistä yhteydenotot voivat tuntua kummallisilta, jopa rasittavilta, kun perhe löytää epäolennaisia vikoja palveluista tai tuestaan. Jos heti ensimmäisessä tilanteessa perheelle tulisi hyvä suhde palveluihin, voisi tämä pitkällä tähtäimellä säästää työntekijöiden kuormaa.
Vanhemmat toivovat, että palveluissa ymmärrettäisiin perheiden erilaisuus. Mikä toimii yhdellä perheellä, ei välttämättä toimi toisella. Tarvittaisiin enemmän yksilöllistä perhesuunnittelua, eikä esimerkiksi kaikkia 6-vuotiaiden lasten perheitä lokeroitaisi samaan. Perhesuunnittelussa olisi tärkeä ottaa huomioon erikseen erityistä tukea tarvitsevan lapsen haasteet, vanhempien jaksaminen ja sisarusten mahdollinen tuen tarve.
Toivoisin, että edes joskus joku ammattilainen kysyisi, miten minä jaksan ja voin.
Eräs vanhempi
Kuten Martin Luther Kingkin aikoinaan sanoi, minulla on unelma. Unelma olisi, että perhe saisi ensimmäisen yhteydenoton jälkeen rinnalleen työntekijän, joka voisi ottaa heistä kopin. Yhdessä työntekijän kanssa perhe voisi rauhassa pohtia itselleen sopivia palveluita ja tilanteiden muuttuessa työntekijä voisi konsultoida työntekijää. Uskoisin tämä helpottavan turhia yhteydenottoja kuntaan sekä säästävän myös työntekijöiden työaikaa. Puhumattakaan perheiden kokemasta hyvinvoinnista ja elämän laadun paranemisesta. Olisipa hienoa, jos uudet hyvinvointialueet voisivat rakentaa toimintaansa juuri tähän suuntaan.
Lue lisää Edelläkävijät-toiminnastamme!
Edelläkävijät
Tutustu Edelläkävijät-toiminnan selvitykseen, miksi perheet putoavat palveluverkosta!
Olen minä matkan varrella huhuillut apua
Kirjoittaja Maisa Kosola työskentelee projektipäällikkönä Edelläkävijät-toiminnassa.
Hei. Luin blogisi ja näin vammaispalvelun työntekijänä pahoitin jälleen kerran mieleni siitä että meidän vanhempien ja lasten hyväksi tekemä työ kärjistetään siihen että perheet ei saa apua. Teemme jok päivä työtä siihen että perheet saa ohjausta ja neuvontaa, mutt joskus on niinkin että perheille ei mikään riitä. Paljon on perheitä jotka saavat heille kuuluvaa apua. T. Anita
Hei Anita ja kiitos kommentistasi! Asia on juurikin noin, kuten kirjoitit. On monia perheitä, jotka saavat palvelua ja ovat siihen tyytyväisiä. Minun blogini pohjautui enemmän niihin kertomuksiin, kun tuki ja palvelut eivät ole kohdanneet. Harmittavasti näitä tarinoita tulee meille yhä enenevissä määrin. Syy miksi olen halunnut nostaa nämä esille, on se, että näistä tarinoista oppimalla voitaisiin kehittää palveluita vielä entisestään. Jos saisimme väliinputoajaperheille oikeanlaista tukea, voisi se hyödyttää myös muitakin perheitä. Minun toive on, että kuulisimme yhä vähemmän näitä ikäviä tarinoita tuen toimimattomuudesta. Uskon, että kaikki työntekijät tekevät työnsä perhettä kuunnellen. Tärkeää olisi kuitenkin, että työntekijöillä olisi aikaa miettiä rauhassa perheen kanssa sen tarvitsemaa tukea. Aurinkoista kevättä ja kiitos, kun olet perheiden asialla!