Siirry sisältöön

Kun oma lapsi satuttaa – onko mitään tehtävissä?

Lapsen väkivaltainen käyttäytyminen on tärkeä, salattu ja vaiettu aihe, mutta samalla niin kovin tuttua monessa nepsyperheessä. Neuropsykiatrinen valmentaja, kokemusasiantuntija Riikka Seppälän blogi koskettaa ja herättää ajatuksia.

”Häivy mun silmistä, kukaan ei halua sua. Olet hyödytön, turha, mitätön. Kukaan ei rakasta sua. Kunpa kuolisit pois. Tätä kuulen omalta lapseltani päivittäin”, kirjoittaa Erityisvoimia-yhteisön lukija. Nämä ovat tuttuja sanoja monelle erityisvoimia vaativassa arjessa elävälle vanhemmalle, kun oma lapsi purkaa päivän aikana kertynyttä kuormitustaan.

Vaikka kuinka tiedän, että sanat ovat lapsen keino purkaa omaa, pinnalle näkymätöntä pahaa oloaan, ja että hän ei tarkoita mitä sanoo, sanat satuttavat silti.

Erityislapsen vanhempi

”Kerta toisensa jälkeen ja vuosi vuodelta. Niihin ei koskaan totu, eikä korjaavia kokemuksia arjessa juuri ole”, jatkaa kirjoittaja surumielin. Hän ei ole yksin kokemustensa kanssa.

Monet nepsylasten vanhemmat miettivät hiljaa tahoillaan, miten suhtautua lapsen satuttaviin, sydäntä viiltäviin sanoihin, rumaan kielenkäyttöön ja sanalliseen sättimiseen.

Riikka Seppälä

”Ihmiset ympärillä yrittävät lohduttaa sanomalla, että uhmakausi menee kyllä ohi ja että murrosikäkin kestää vain hetken. Mutta entä kun itsestä tuntuu, että koko elämä on pelkkää uhmaa aamusta iltaan, päivästä toiseen, kuukausi ja vuosi peräjälkeen. Mikä oikein auttaisi jaksamaan ja miten onnistuisi löytämään toivon hippusia huolien ja murheiden täyttämässä elämässä”, pohtii vanhempi kirjoittaessaan ajatuksiaan Erityisvoimia-yhteisön toimitukselle.

Kuinka kohdata lapsen uhmakkuus?

Vanhemmat kipuilevat sen kanssa, miten kohdata lapsen uhmakkuus, ilman että se menee itsellä ihon alle. Väsyneenä, arjen ristipaineissa ja koko perheen kuormituksen jatkuessa pitkään itsesäätely on koetuksella myös vanhemmalla. Suuret tunteet voivat suorastaan pakahduttaa.  Vanhemmuutta voi myös määrittää syvä neuvottomuuden tunne ja moni vanhempi pohtiikin, miten oikein tulisi toimia, kun oma lapsi lyö tai satuttaa itseään tai läheisiään.

Vanhemmat pohtivat sitäkin, miten turvata lapsi, sisarukset ja myös itsensä sillä hetkellä, kun lapsen tunteet läikkyvät yli? Ja sitä, koska oikein olisi oikea hetki käydä haastavia tilanteita läpi jälkikäteen. Ilmassa on niin monia kysymyksiä, ja vain niin vähän vastauksia. Aamusta iltaan vanhemmat pohtivat: miksi mitkään normaalit kasvatusvinkit eivät tunnu toimivan meillä ja miten pahalta se tuntuu, ettei kukaan tunnu ymmärtävän meitä?

Helposti kuormittuvan ja haastavasti käyttäytyvän lapsen vanhemmat elävät jatkuvassa valmiustilassa odottaen seuraava räjähdystä. Elämä on arjessa päivystämistä. Se on kuormittavaa ja syö voimavaroja.

Riikka Seppälä

”On kuin kävelisi lasinsirujen päällä, sitä jotenkin varoo ja varmistelee jokaista askelta, miettii sanomisiaan ja tekemisiään ennakoiden aina seuraavan nurkan takana vaanivaa raivaria”, kertoo Erityisvoimia-yhteisön vanhempi.

Harteilla häpeää ja syyllisyyttä

”Kunpa joku olisi jo aiemmin auttanut minua ymmärtämään, että lapseni haastava käytös ei johdu minusta ja vanhemmuudestani ja että olen tehnyt kaiken voitavani ja vielä paljon enemmän. Kunpa olisin myös osannut paremmin suojata itseäni ulkopuolisten arvostelulta ja ymmärtänyt, että ne, jotka meitä arvostelevat, eivät tiedä sitä mitä me jo tiedämme. Kului pitkään, että kuljin vanhemmuudessani yksin pimeässä, löytämättä sellaista ihmistä, jolle olisin uskaltanut rehellisesti puhua omasta tilanteestani, ja joka olisi kuunnellut meitä ymmärtääkseen ja tuomitsematta perheemme kokemuksia. Onneksi sellainen taho lopulta löytyi. He, jotka kestivät kuulla meidän tarinan kaunistelematta ja joiden kanssa sain vihdoin turvallisessa, myötätuntoisessa suhteessa päästää irti elämää varjostaneesta ja hyvinvointia kaventaneesta häpeästä,” vanhempi kertoo.

Olisin niin kipeästi kaivannut tukea jo aikaa sitten omiin hyökyaallon lailla iskeviin tunteisiin ja siihen järkyttävään häpeään, jota koen, kun tuntuu etten pärjää oman lapseni kanssa.

Erityislapsen vanhempi

Oman lapsen väkivaltaiseen käytökseen kuuluu vanhemmalla lähes aina hirveä määrä häpeää. Sen he kannattelevat aika yksin omilla harteillaan. Aihe on useimmille liian kipeä puhuttavaksi ääneen. Myös pelko siitä, että tulee väärinymmärretyksi, voi saada vaikenemaan. Jos taustalla on jo useita hylkäämisen kokemuksia hoitopolulla ja vanhempi on saanut kuulla moitteita omasta ns. vääränlaisesta vanhemmuudestaan, on kovin inhimillistä, että vanhempi valitsee hiljaisuuden, sulloo kaiken sisäänsä.

Missään muussa tilanteessa väkivallan kokijan ei odoteta ottavan vastuuta väkivaltaisen toiminnan lopettamisesta, mutta nepsylapsen vanhempien kohdalla näin on. Sen lisäksi, että vanhemmat kohtaavat ulkopuolelta tulevaa arvostelua, neuvomista ja korjaamista, lapsen väkivaltaista käytöstä kohdannut vanhempi kääntyy herkästi myös itse itseään vastaan, syyttäen ja kritisoiden omaa vanhemmuuttaan; olisi pitänyt tietää paremmin, huomata aiemmin, toimia toisin, jaksaa enemmän, vaatia tiukemmin, rakastaa vieläkin lujemmin. Tällöin vanhemman luontaiset puolustusmekanismit aktivoituvat ja taistelu muuttuu itsekritiikiksi, pakene eristäytymiseksi ja jähmetä sisään päin kääntymiksi. Silloin häpeä myös pitää visusti vanhempaa otteessaan.

Itsensä syyttely ja soimaaminen eivät kuitenkaan auta vanhempaa, päinvastoin, ne vain pahentavat tilannetta, syventävät ahdinkoa, altistavat syrjäytymiselle, heikentävät vanhemman kykyä lapsen tunteiden kanssasäätelyyn ja nakertavat jo valmiiksi vähissä olevia voimavaroja.

Suurta helpotusta monelle vanhemmille tuo tieto siitä, että lapsen väkivaltainen käytös on usein seurausta liiallisesta kuormituksesta, eikä sillä ole mitään tekemistä vanhemmuuden kanssa.

Riikka Seppälä

Kun ympäristö kuormittaa lasta liikaa…

Ympäristön joustamattomuus ja liian suuret vaatimukset lasta kohtaan voivat johtaa lapsen raivariin, jolloin käyttäytyminen onkin vain lapsen epätoivoinen keino yrittää selviytyä ylivoimaisen vaikeasta tilanteesta. Hänellä ei yksinkertaisesti ole muuta keinoa. Sen ymmärtäminen, että lapsi ei tahallaan aiheuta hankaluuksia tai halua tietoisesti pahaa toisille, että aggressiivinen käyttäytyminen on lapsen hätähuuto, keino viestiä jostakin omasta tarpeesta, tuo vanhemmille helpotusta ja armollisuutta arjen keskelle.

Arjen kuormitustekijöiden tunnistaminen ja niiden säätely ovat konkreettinen tapa tukea koko perheen hyvinvointia ja ennaltaehkäistä haastavaa käyttäytymistä.

On myös hyvä muistaa, että haastaviakin hetkiäkin väistämättä kohdataan perheissä. Tilanteet, joissa lapsen tekemä väkivalta on millään tapaa läsnä, aiheuttavat aina suurta häpeää sekä sen tekijälle että kokijalle, lapselle ja tämän vanhemmalle. Tämä koko perhettä koskettava häpeä meidän on hyvä tunnistaa, tunnustaa ja nähdä sydämellä. Se voi olla perheen haastavassa arjessa käänteentekevä taitekohta, ensimmäinen askel toivontiellä kohti valoon kiertäviä tarinoita.


Hyvinvointivalmennusta erityislasten vanhemmille

Kaipaatko tukea omaan jaksamiseesi vanhempana ja arjen haastavien tilanteiden kohtaamiseen? Kun lapsi satuttaa -hankkeen erityislapsen vanhemman hyvinvointia ja voimavaroja tukeva valmennusohjelma Toivon tiellä sai viime vuonna hyvää palautetta. Hyvinvointivalmennus mahdollistetaan tänä vuonna kuudelle vanhemmalle.

Valmennusohjelman valmentajana toimii tämän blogin kirjoittaja Riikka Seppälä.


Kirjoittaja Riikka Seppälä on neuropsykiatrinen valmentaja, tunnekouluttaja, häpeäcoach, kokemusasiantuntija ja Erityisvoimia-yhteisön perustaja.

Valokuva: Markku Vellas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.