Siirry sisältöön

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on mukana henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeessa

Kehitämme uudenlaisia toimintatapoja viidellä hankealueella yhdessä tukea tarvitsevien ihmisten, alueellisten verkostojen ja hankkeen kumppaneiden kanssa vuosina 2020-2021.

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt valtionavustuksia yhteensä 2 926 400 euroa vammaisten henkilöiden henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluhankkeeseen. Avustukset on myönnetty yhdeksälle kunnalle tai kuntayhtymälle hankekaudelle 2020 – 2021. Vuoden 2021 avustukset ovat ehdollisia.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö toimii hankkeessa kehittäjäkumppanina Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunnan kautta.

Henkilökohtainen budjetointi

Henkilökohtainen budjetointi on yksilöllisesti sopivan avun ja tuen järjestämisen toimintatapa. Sen tarkoituksena vahvistaa vammaisten ihmisten osallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia siten, että apua ja tukea on saatavissa joustavasti elämän eri tilanteisiin.

-Ihmiset toivovat yksilöllisempää, oman elämän näköistä apua ja tukea. He haluaisivat päästä vaikuttamaan elämänsä keskeisiin valintoihin ja saada suunnitteluun tarvittaessa tukea. Henkilökohtainen budjetointi on mahdollisuus kehittää palvelujärjestelmäämme niin, että ihmisten tarvitsemat palvelut ja muu tuki olisivat ihmislähtöisiä ja oikein kohdentuvia, sanoo projektipäällikkö Petteri Kukkaniemi Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä.

Yhteistyötä viidellä alueella

Kehitämme uudenlaisia toimintatapoja viidellä hankealueella yhdessä tukea tarvitsevien ihmisten, alueellisten verkostojen ja kokeiluhankkeen kumppaneiden kanssa.

Teemme yhteistyötä viiden avustusta saaneen kunnan ja kuntayhtymän alueella:

  • Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän
  • Tampereen kaupungin ja muiden Pirkanmaan kuntien
  • Eteva kuntayhtymän
  • Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten ja Vaalijalan kuntayhtymän
  • Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksoten

Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä on vahva kokemus henkilökohtaisesta budjetoinnista

Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä on Suomen pitkäaikaisin henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisen kokemus. Palveluiden kehittämisen ja asiakasymmärryksen pohja on vammaisten ihmisten sekä heidän perheidensä kanssa tehdyssä vahvassa, jatkuvassa yhteistyössä. Henkilökohtaisen budjetoinnin keskuksen Suunnan kautta tarjoamme osaamisemme käyttöön alueilla ja vahvistamme yhdessä kehittämistä ja verkostotyötä. Suunta hyödyntää yhteyksiä muihin alueellisiin HB:n kokeiluhankkeisiin ja keskuksen ylläpitämään HB:n kokeilijoiden ja kehittäjien Suuntaamo-verkostoon. Myös kansainväliset verkostomme ovat hyödynnettävissä parhaillaan käynnissä olevan Erasmus+ -rahoitteisen SKILLS II hankkeen kautta. Tavoitteena on lisätä taitoja ja osaamista HB:n käyttöön ympäri Eurooppaa.

Katso THL:n esittelyvideo hankkeesta (1min 45):

Lisätietoja antaa

Petteri Kukkaniemi

kehittämispäällikkö
puh. 040 5404 403
Tampere