Siirry sisältöön

Työelämä

Toimintamme tavoitteena on edistää yhdenvertaista kansalaisuutta. Työelämä on yksi merkittävä osa ihmisen elämää. Palkkatyön lisäksi vapaaehtoistyö on tärkeää työtä. Kannustamme tukea tarvitsevia ihmisiä kokeilemaan erilaisia työn muotoja.

On tärkeää, että ihminen saa tarvittaessa tukea työhönsä. Tuen avulla ihminen voi helpommin kokea itsensä osalliseksi ja yhdenvertaiseksi työyhteisössä.

Tarjoamme mahdollisuuksien mukaan palkkatyötä erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Etsimme aktiivisesti erilaisia keinoja työelämän osallisuuden toteutumiseksi. Edistämme yhdenvertaista työelämää myös useissa kehittämishankkeissamme.

Tutustu materiaaleihimme

Täsmä-hanke

Täsmä – työtä Ylä-Pirkanmaalla -hankkeessa (2023-2026) vahvistamme kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea tarvitsevien ihmisten työelämän osallisuutta sekä edistämme heidän työllistymistään palkkatyöhön Ylä-Pirkanmaalla.

Pirkanmaan palkkaamo

Paikka auki

Olemme mukana Paikka auki -avustusohjelmassa, jonka tuella olemme tarjonneet palkkatyötä usealle nuorelle aikuiselle. Paikka auki on Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) avustusohjelma, jonka tarkoituksena on tarjota työpaikkoja vaikeasti työllistyville henkilöille sosiaalialalla.

Lisätietoja antaa

Katri Hänninen

kehittämisjohtaja
puh. 040 1598 363
Tampere

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi