Siirry sisältöön

Meidän blogi

  • Meidän blogi

    Vammaistyö on mun juttu

    Riikku Ronkaisen miettiessä työpaikan vaihtamista muutama vuosi sitten, hänelle suositeltiin perhelomitusta keikkalaisena. Vammaistyö tuntuu omalta ja keikkatyö sopii pienten lasten äidille paremmin kuin hyvin.


  • Lauri Kervinen
    Meidän blogi

    Lisää henkilökohtaista apua!

    Julkaisimme yhdeksän teesiä henkilökohtaisen avun kehittämiseksi.


  • Meidän blogi

    Muuttovalmennusta verkossa

    Sosionomiksi valmistuva Lilja Nummelin päätyi tekemään opinnäytetyönsä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön verkossa toteutettavasta muuttovalmennuksesta.


  • Meidän blogi

    Rohkeus hypätä uuteen kannatti

    "Ole rohkea ja tartu tilaisuuteen!" Näin kannusti Miisa Moisio ensimmäisessä blogikirjoituksessaan kuukausi sitten. Nyt uusi viestintäassistenttimme kirjoittaa työkokemuksestaan Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä.


  • Meidän blogi

    Paluumuuttajan polku

    Joskus lähtö kauemmas kotipesästä avaa silmät paluun tärkeydestä. Anne Alhava kertoo työurastaan ja siitä miksi nykyinen työ KVPS-konsernissa on erityisen merkityksellistä.


  • Meidän blogi

    Muuttuva äitiys

    Äitienpäivää juhlitaan sunnuntaina. Jenni Kerppolalle se tuo mieleen Elina Salmisen runon ”Vain vähän aikaa sinä olet minun”. Se kertoo äidin rakkaudesta lapseensa. Mutta myös luopumisesta. Muutoksesta, jossa vanhemmuus jatkuvasti elää.


  • Meidän blogi

    KVPS-kodit tekevät todeksi unelmia hyvästä elämästä ja asumisesta

    Olemme asumisen edelläkävijä. KVPS-kotimme ovat mahdollistaneet osallisuutta ja itsenäistä, hyvää elämää jo 30 vuotta. Tarjoamme oman kodin 1200 asukkaalle, kiinteistötoimen johtaja Aarne Rajalahti kertoo blogissaan.


  • Meidän blogi

    Näin minä haluan asua

    Tulevaisuuden asumista tulee suunnitella niin, että tukea tarvitsevan henkilön omat toiveet ja yksilölliset tarpeet ovat suunnittelun lähtökohtana. Parhaat ratkaisut löytyvät yhteistyössä.


  • Asiantuntijaryhmä Brysselissä
    Meidän blogi

    New ideas – new partners!

    Collaboration with our partners from all over Europe has given us new perspectives for the development activities. We have got new experiences and a strong believe in European co-operation.


  • Meidän blogi

    Juuret ja siivet Tukiliitossa

    Arvostamme juuriamme ja ponnistamme niistä. Samalla koemme, että ne tarjoavat meille kasvualustan ja siivet tulevaisuuteen. Toimitusjohtajamme Kirsi Konola onnittelee 60-vuotiasta perustajaamme Tukiliittoa.