Siirry sisältöön

Hyvää elämää edistäen myös poikkeusoloissa

KVPS-konsernissa vuoden 2020 suurin onnistuminen on ollut palveluiden ja toiminnan jatkuminen – joko ennallaan tai muokattuna muuttuneisiin olosuhteisiin.

Viime vuosi 2020 oli maailmanlaajuisesti aivan poikkeuksellinen vuosi. Covid-19 -pandemian aiheuttamat rajoitukset ja suositukset ovat heijastuneet monin tavoin myös Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja KVPS Tukena Oy:n toimintaan, talouteen, henkilöstöön sekä asiakas- ja läheiskokemukseen.

Konsernimme vuoden suurin onnistuminen on ehdottomasti ollut palveluiden ja toiminnan jatkuminen – joko ennallaan tai muokattuna muuttuneisiin olosuhteisiin.  Vaikka maailma ympärillämme on ollut hyvin erilainen kuin se mihin olemme tottuneet tai edes varautuneet, meidän perustehtävämme on edelleen sama: Olemme mahdollistaneet kehitysvamman tai muun syyn vuoksi tukea ja apua tarvitseville henki­löille hyvää elämää ja luoneet sille mahdollisimman hyviä edellytyksiä.

Poikkeusoloista huolimatta vuosi 2020 on ollut kasvun vuosi KVPS-konsernissa. Uusia palveluyksiköitä saimme Jokioisiin, Lahteen ja Saloon.

Haastamme itsemme myös vuonna 2021

KVPS-konsernin uuden strategian vahvistaminen siirtyi poikkeusvuoden takia vuodelle 2021. Osana uutta strategiaa halusimme päivittää perustehtäväämme, visiota ja arvoja vastaamaan tämän päivän toiminnan painotuksia ja käsitteitä. Visiossamme tulee näkymään innostava ja meitä positiivisella tavalla haastava tavoite siitä, että olemme alamme vastuullisin toimi­ja. Perustehtävässä nostamme esille kansalaisuuden ja osallisuuden näkökulmaa. Arvojen osalta ihmisen kunnioitus ja luottamus säilyvät ja mukaan on tullut edelläkävijyys ja vastuullisuus.

Kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevan henkilön kansalaisuus on tärkeä tavoitteemme. Uskomme, että oikein kohdennetulla tuella ja palveluilla voimme auttaa tukea tarvitsevia ihmisiä olemaan osa yhteiskuntaa. Henkilökohtainen budjetointi on yksi välineistä, joilla voimme edistää näitä asioita. Olemme jatkossakin vahvasti mukana luomassa suomalaista henkilökohtaisen budjetoinnin mallia. Lähiyhteisössä olevat asunnot ja yksilölliset palvelut luovat puolestaan mahdollisuuksia osallisuuteen ja kansalaisuuteen.

Luottamusta ja hyvää yhteistyötä

Tärkeä arvomme on luottamus. Luottamuksen näkökulmasta on ollut hyvin merkityksellistä, että olemme onnistuneet ylläpitämään olemassa olevan toimintamme laadukkaana ja kohtaamaan ihmisiä myös aivan uusilla tavoilla esimerkiksi verkon kautta.  Luottamuksellinen ja avoin yhteistyö on toimintamme perusta niin tukea tarvitsevan henkilön, läheisten kuin palveluiden tilaajien kanssa. Uskomme, että omaisjärjestötaustainen toimija luo merkittävää lisäarvoa koko kumppanuusverkostossa.

Olemmekin myös poikkeusvuonna tehneet arvojemme mukaisia tekoja ja edenneet kohti tavoitteitamme ja KVPS-konsernin yhteistä visiota – kehitysvamman tai muun syyn vuoksi apua ja tukea tarvitsevan henkilön hyvää elämää. Tätä työtä ovat tehneet rohkeat ja sitoutuneet työntekijät yhdessä asiakkaidemme kanssa.  Näistä askelista voimme olla ylpeitä!

Kirsi Konola, toimitusjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
Päivi Kari, toimitusjohtaja, KVPS Tukena Oy

Kuva: Tukena Moikoinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi