Siirry sisältöön

Helsinki – pitkäaikainen kumppanimme

Elina Leinonen

Helsingin kaupunki käyttää monipuolisesti Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lyhytaikaisen huolenpidon palveluita. Vammaistyön ostopalvelupäällikkö Minna Eronen pitää meitä hyvänä ja joustavana yhteistyökumppanina.

”Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä on vahva kehitysvamma-alan tuntemus”, Minna Eronen sanoo. Yksilökeskeinen työote, tuettu päätöksenteko sekä erilaiset kommunikaatio- ja vuorovaikutusmenetelmät ovat hänen mukaansa sellaista erityisosaamista, jota Palvelusäätiö on tuonut kaupungin palveluvalikkoon. Samalla se on tuonut kehitysvamma-alan osaamista myös lastensuojeluun.

Kaupungin näkökulmasta Minna Eronen arvostaa erityisesti säätiön halua luoda yksilöllisiä ja asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja. Palveluiden yksilöllistä muotoilua hän haluaisi työssään edelleen kehittää. Hänen haaveenaan onkin tuoda omaishoitoperheet, palveluntuottajat ja kaupungin viranomaiset yhdessä innovoimaan uusia, joustavia palveluita. Tällaiseen kehittämistyöhön hän uskoo Palvelusäätiön olevan valmis.

”Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on asiakkaidemme keskuudessa hyvin pidetty palveluntuottaja. Perheet toivovat nimenomaan säätiön palveluita ja selkeästi luottavat niihin”, Minna Eronen toteaa.

”Asiakaslähtöisyys ja yksilökeskeisyys ovat Palvelusäätiössä sekä arvoja että ideologia; palveluita rakennetaan ihmisille, ei järjestelmästä käsin. Keskiössä on asiakas, ei organisaatio”, Minna Eronen kiittää. ”Työtä ohjaava arvo on tukea tarvitsevan ihmisen ja perheen kunnioittava kohtaaminen.”

Työtä ohjaava arvo on tukea tarvitsevan ihmisen ja perheen kunnioittava kohtaaminen.

Minna Eronen, vammaistyön ostopalvelupäällikkö, Helsingin kaupunki

LISÄTIETOJA ANTAA

Anni Häme

lyhytaikaisen huolenpidon johtaja
puh. 040 7027 071
Tampere

Valokuva: Jouni Jämsä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on nyt Tukena-säätiö
Uudet yhteiset Tukenan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.tukena.fi