Siirry sisältöön

”Ensi vuonna ainakin viisi leiriä!” – Takana onnistunut leirikesä

Järjestimme kuluneena kesänä kaikkiaan 12 teemaleiriä eri puolilla Suomea. Leiriläiset nauttivat leiriviikoista ja antoivat hyvää palautetta.

Järjestimme teemaleirejä Pirkanmaalla, Kainuussa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Uusina teemoina olivat luonto- ja teatterileirit.

Lapsia ja nuoria osallistui teemaleireille aiempaa enemmän. Teemaleirien ohjelman suunnittelussa huomioimme eri ikäiset leiriläiset järjestämällä lapsille ja nuorille omaa ohjelmaa.

Päiväleiristä hyviä kokemuksia

”Musaa ja mustaamakkaraa -leiri Tampereella oli ensimmäinen järjestämämme päiväleiri. Leiri sai hyvää palautetta sekä leiriläisiltä että työntekijöiltä”, suunnittelija Päivi Kemppainen-Aro kertoo.

”Tukena Weturin tilat olivat hyvät. Weturi sijaitsee keskellä kaupunkia, mikä antoi mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan. Leiriläiset pääsivät muun muassa ajelemaan ratikalla, vierailemaan Torni-hotellissa ja tutustumaan Manse-rockin ikoneihin ja urheilun sankareihin. Myös Sorsapuiston nähtävyydet ja Tammelan tori olivat lähellä. Torilta ostettiin mustaamakkaraa.”

Tarjosimme työtä myös nuorille ja tukea tarvitseville

Palkkasimme kesän teemaleireille kaikkiaan reilut 50 työntekijää. Heidän ikähaitarinsa oli 14–60 vuotta. Alan ammattilaisina oli joka leirillä lähihoitajia, sairaanhoitajia ja sosionomeja. Heidän lisäkseen oman osaamisensa leireille toivat muun muassa koulunkäynnin ohjaajat, nuorisotyöntekijät ja yhteisöpedagogit.

”Tarjosimme kesätyötä monen alan opiskelijoille, muun muassa sosiaali- ja terveysalan, yhteisöpedagogiikan, kasvatustieteiden ja lääketieteen opiskelijoille”, Päivi Kemppainen-Aro toteaa.

”Useilla leireillä oli nuoria peruskoululaisia ja lukiolaisia apuohjaajina. He saivat arvokasta työkokemusta. Lisäksi tarjosimme työmahdollisuuden kolmelle tukea tarvitsevalle apuohjaajalle. Heidän läsnäolonsa koettiin todella tärkeäksi, ja heistä oli suuri apu monessa asiassa leirillä.”

Leiriläiset antoivat ihanaa palautetta

Keräämme aina jokaisen teemaleirin päätteeksi palautteen kaikilta leiriläisiltä.

Ensi vuonna ainakin viisi leiriä!

Tulisin uudelleen, ihanat ohjaajat ja mahtava leiri.

Leiri on ollut hyvä, olen tehnyt kaikki, mitä olen toivonut.

Olen todella iloinen tästä leiristä,
voisin olla vaikka 3-4 viikkoa leirillä.

Leiri on ollut hyvä. Olen tehnyt kaikki, mitä olen toivonut.

Sain leiriltä tyttöystävän.

Viime kesän leiriläiset

LISÄTIETOJA ANTAA

Päivi Kemppainen-Aro

suunnittelija
puh. 040 1447 836

Yksi kommentti artikkeliin “”Ensi vuonna ainakin viisi leiriä!” – Takana onnistunut leirikesä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.