Siirry sisältöön

Ajankohtaista

  • Tarina

    Yhteinen koti metsän reunasta

    Muutto omaan, yhteiseen kotiin tuntui Senja ja Soila Siljanmäestä luontevalta. Koti löytyi lapsuudenkodin läheltä.


  • Tarina

    Ella säteilee itsenäisyyden iloa

    Ella Huovinen asuu Jyväskylän Palokassa avarassa ja valoisassa rivitalokaksiossa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokralaisena. Omassa kodissa on kiva tehdä vapaasti mukavia asioita.


  • Tarina

    ”Perhelomitus mahdollistaa meille lepohetken”

    Suoahon perheessä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Perhelomitus tuo vanhemmille heidän kaipaamiaan lepohetkiä arjen keskelle.


  • Tarina

    Perhelomitus antaa hengähdysaikaa

    Arki rullaa perhelomituksen ansiosta normaalisti myös vanhempien levätessä ja virkistäytyessä. Lomittajat kertovat nauttivansa ammattinsa vastuullisuudesta ja itsenäisyydestä.


  • Meidän blogi

    Ratkaisujen aika lähestyy

    Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa Osallisuustyöryhmässä lähestyy ratkaisujen aika. Työryhmän toimikausi päättyy toukokuun lopussa.


  • Meidän blogi

    Aikuisuuden kynnyksellä – Viitasaarelta Wieniin

    Aikuisuuden kynnyksellä -toimintamme on saanut tällä viikolla tunnustusta kansainvälisessä Zero Project -konferenssissa Itävallassa. Projektipäällikkö Satu Koivurinne kertoo yhden esimerkin toiminnasta, eli Viitasaarella toteutetusta yhteistyöstä ja sen aikana syntyneestä elokuvaprojektista.


  • Meidän blogi

    ”Yhdessä oltais ja tehtäis” – Lyhytaikaisen huolenpidon asiakasymmärrystä keräämässä

    Mitä omaishoitajat toivovat läheisensä lyhytaikaiselta huolenpidolta? Millaisesta hoidosta unelmoivat? Nina Stenman otti asiasta selvää opinnäytetyössään.


  • Meidän blogi

    Vuosi omillani

    Henrik Saarteinen muutti vuosi sitten omaan kotiin Tampereella. Hän kertoo nyt itsenäistymiseen liittyvistä tunteistaan – arjen iloista ja kasvun paikoista.


  • Meidän blogi

    Asiantuntijaryhmän tavoitteena palveluiden kestävä järjestäminen

    Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru asetti 20.12.2019 päätöksellään asiantuntijaryhmän valmistelemaan tarvittavat säännösehdotukset vammaispalveluja koskevaan lainsäädäntöön koskien vammaisten henkilöiden osallisuutta sekä oikeussuojakeinoja palvelujen järjestämistavan valinnan yhteydessä.


  • Meidän blogi

    Erityisosaamisena perheiden tukeminen

    Jenni Kerppola aloitti työnsä kehittämis-toiminnassamme syksyllä. Hän kertoo uudesta työstään lasten ja perheiden parissa.