-
Uutinen
Olemme mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa
Hei sinä 15-17 -vuotias nuori, hae kahden viikon kesäduunia ensi kesän teemaleireiltämme!
-
Meidän blogi
Uskalla tuntea ihminen!
Autismikirjo on laaja käsite. Mitä vahvuuksia sinä olet huomannut ympärilläsi olevista ihmisistä?
-
Meidän blogi
Tunnemme vastuumme koronaviruspandemian aikana
Pandemia-aikana tunnemme huolta ja vastuuta asukkaidemme ja henkilökuntamme hyvinvoinnista sekä erityistä tukea tarvitsevia perheenjäseniä kotona hoitavien perheiden jaksamisesta. Kaikilla varotoimilla pyrimme turvaamaan paitsi heidän hyvinvointinsa myös suomalaisen terveydenhuollon toimintakyvyn.
-
Meidän blogi
Eläminen ja iloitseminen on sallittua myös poikkeusaikana
Henkilökohtainen apu mahdollistaa aktiivisuuden ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen.
-
Tarina
Yhteistyötä hyvällä sykkeellä
Ammattitaitoiset, pitkäaikaiset suunnittelija- ja rakentajakumppanimme varmistavat KVPS-kotiemme laadukkuuden. Yhteistyökumppanina olemme asiantunteva ja luotettava.
-
Tarina
Nuoren naisen arkea ja unelmia
Yksi Anna Loiskeen unelmista toteutui, kun hän muutti ensimmäiseen omaan kotiinsa KVPS-koti Suovuoreen.
-
Tarina
Yhteinen koti metsän reunasta
Muutto omaan, yhteiseen kotiin tuntui Senja ja Soila Siljanmäestä luontevalta. Koti löytyi lapsuudenkodin läheltä.
-
Tarina
Ella säteilee itsenäisyyden iloa
Ella Huovinen asuu Jyväskylän Palokassa avarassa ja valoisassa rivitalokaksiossa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokralaisena. Omassa kodissa on kiva tehdä vapaasti mukavia asioita.
-
Tarina
”Perhelomitus mahdollistaa meille lepohetken”
Suoahon perheessä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Perhelomitus tuo vanhemmille heidän kaipaamiaan lepohetkiä arjen keskelle.
-
Tarina
Perhelomitus antaa hengähdysaikaa
Arki rullaa perhelomituksen ansiosta normaalisti myös vanhempien levätessä ja virkistäytyessä. Lomittajat kertovat nauttivansa ammattinsa vastuullisuudesta ja itsenäisyydestä.