-
Meidän blogi
Koulutusta kehittämällä työntekijöille taitoja omannäköisen elämän tukemiseen
Mistä saadaan tulevaisuudessa ammattitaitoisia työntekijöitä kehitysvamma-alalle? Lauri Kervinen kirjoittaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen tärkeydestä.
-
Uutinen
Ylen Perjantai-dokkarissa aiheena oman lapsen väkivalta
28-vuotias Tomi Kivilaakso saattaa koska tahansa raivostua ja hyökätä äitinsä Helin kimppuun. Vuosia jatkunut väkivalta on saanut Helin hetkittäin vihaamaan poikaansa. Toimittaja Roosa Maskonen ohjasi dokumentin, jossa Heli ja Tomi kertovat oman tarinansa lähisuhdeväkivallasta. Taustatyönä…
-
Uutinen
Tule meille töihin!
Meillä Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä on juuri nyt useita avoimia työpaikkoja alan ammattilaisille.
-
Uutinen
Tärkeimmät onnistumisemme vuodelta 2020
Välillä on tärkeää pysähtyä hetkeksi, muistella kaikkea tehtyä työtä ja iloita onnistumisista.
-
Uutinen
Annoimme lausunnon vammaisalan ammattitutkinnon luonnoksesta
Vammaisalan ammattitutkintoa ollaan uudistamassa. Annoimme lausunnon Vammaisalan ammattitutkinnon perusteiden luonnoksesta.
-
Uutinen
Lyhytaikaisen huolenpidon palautekysely: Luottamus tärkeintä!
Lyhytaikaisen huolenpidon asiakaspalautteet kertoivat tyytyväisyydestä palveluihimme. Ne toivat esiin myös tärkeitä kehittämiskohteita.
-
Uutinen
Kun lapsi satuttaa -animaatiosarjasta apua yhteiseen keskusteluun
Uusi animaatiosarja tuo lasten ja nuorten väkivaltaa ilmiönä esiin ja helpottaa asian puheeksi ottamista.
-
Uutinen
Hyvää elämää edistäen myös poikkeusoloissa
KVPS-konsernissa vuoden 2020 suurin onnistuminen on ollut palveluiden ja toiminnan jatkuminen – joko ennallaan tai muokattuna muuttuneisiin olosuhteisiin.
-
Meidän blogi
Minun voimavarani löytyivät!
Jari Nurmi on löytänyt omat voimavaransa, joiden avulla myös haastavista tilanteista on helpompi selvitä.
-
Meidän blogi
Siellä on järkyttävän hauskaa ja huvittavaa. Se on lempiharrastukseni!
Asiakasperheemme ovat kiitollisia siitä, että lyhytaikaisen huolenpidon palvelut ovat jatkuneet poikkeusoloista huolimatta. Ryhmäpalveluidemme johtaja Helena Markus kertoo, kuinka ryhmälomitukset ovat sujuneet.